lauantai 28. joulukuuta 2013

Heippa!
Jouluruokien sulatus alotettu.
Ensin kävin kävelemässä todella kovaa 50 minsaa, kotiin ja vaatteiden vaihto ja sitten juoksua 25 minsaa.

Sitten ekat treenit uudella kahvakuulalla, jonka tyttäret + vävyt olivat mummolle joululahjaksi ostaneet!

Suuri kiitos heille siitä!

Tein 2x10 sarjan kyykkyjä ja saman verran heilautuksia ja arvatkaa mitä?

Jäin kyllä niin koukkuun tuohon kuulailuun! On tästä lähtien mun paras kaveri iltaisin!

Nyt on kyllä NIIN reipas ja HYVÄ olo, että voi hyvällä omalla tunnolla istua loppupäivän sohvalla penkkiurheilijana!


tiistai 10. joulukuuta 2013

Heissan!

Ajattelin kun tulin töistä kotiin, että siellä sataa ja tuulee eikä päivän lumisateen jälkeen ole aurattu, että viitsinkö lähteä vai en??Mutta en tota kauaa miettinyt,kun tulin kotiin vaan heitin verkkarit päälle, lenkkarit jalkaan ja musat korville ja eikun menoksi!

Tiet oli auraamatta ja vettä tihuutti, joten lasitkin meni märäksi jo sadan metrin jälkeen, mutta sisulla juoksin 45 minsaa!

Ja voi tätä oloa nyt suihkun jälkeen palautusjuomaa hörppiessä!

Nyt olen NIIN iloinen että lähdin! Eipä tuo keli haittaa juoksemista ja olo sen jälkeen kertoo kaiken!

Moikkelis taas!

torstai 28. marraskuuta 2013

Hellurei!

On taas hurahtanut 3 viikkoa kun viimeksi tänne raapustelin.

Joka viikko ainakin 2 kertaa käynyt juoksemassa, joskus jopa 3 kertaa.

Maanantaina vetäsin vitosen aikaan 29 minsaa ja ajattelin että huh huh meninpä lujaa, mutta entäs

äsken sitten vitonen meni aikaan 26 minsaa!!! :) :)

en ollut itekkään uskoa aikaa, mutta täytyy sanoa, että juoksin kyllä omilla äärirajoillani!

Luin KuntoPlus lehdestä että jos juoksee vitosen 25 minuuttiin, on hyvässä kunnossa!!

Tavoitteeseen on siis enää minsa jäljellä!

Raapustelen taas!

Voikaa hyvin, liikkukaa ja nauttikaa raikkaasta hapekkaasta talvi-ilmasta! Niin minä teen!

T Riitta

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Hellurei,
Suunnitelmat muuttuikin että menen vasta myöhemmällä keskustaan kahveelle joten lähdin testaamaan rajojani!

Monta viikkoa ollut suunnitelmissa ja haaveissa kokeilla 8 kilsan lenkkiä, että kuinka paljon siitä pystyn juoksemaan!

Vitonen mennyt jo viikkoja ihan kevyeen!

Yllätin oikeesti itseni sillä juoksin tuon koko 8 kilsan matkaan kävelemättä askeltakaan! :)

Olen siis paremmassa kunnossa kuin mitä itsekään tiesin! JEEEEE!

Riitta
Hyvää sunnuntaista pimeetä huomenta!

Eilen reippailin Multisillasta Tammelaan kahville ja takaisin.
Matkaa yhteensä noin 23 kilometriä.

Reipasta kävelylä menomatka Viinikan kautta 1h 40 minsaa ja sitten parin tunnin kuluttua kotiin Hatanpään kautta aikaan 1 h 35 minsaa, olisko ollut lyhyempi reitti vai kävelinkö kotiin päin nopeammin.'
Tosin Hatanpään reitillä ei juuri liikennevalojakaan ollut!
:)

Tänään olis ajatus kävellä rauhallisesti  keskustaan matkaa noin  10 kilsaa ja sitten kotiin päin kokeilla kuinka pitkän matkan jaksaa juosten kulkea? Hih!

Se vitonen jo menee ihan hyvin! :) Mutta matka onkin puolet pidempi!

Saas nähdä kuinka käy, jos vaan edes jonkin verran saan pidemmän matkan juostua,niin olen Iloinen!

Mukavaa sunnuntaita kaikille!

Riitta

maanantai 28. lokakuuta 2013

Moro,

Tässä onkin jokunen viikko vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta, kun eipä ole ollut oikein aihetta kirjoitella.
2.10 juoksin edellisen lenkin ja sitten iskikin kunnon syysflunssa ja yskän takia kylkilihas venähti ja saikullakin piti olla, oli meinaan niin kipeä että hengittäminenkin sattui, joten eipä siinä juurikaan liikuntaa harjoitettu!

Sitten kun alkoi yskä helpottaa ja kylki parantua, niin pitkiä kävelylenkkejä tein ja rauhallisia sellaisia!

Tänään sitten repäsin ja oli NIIN mahtavaa taas juosta 3 viikon tauon jälkeen!

Vitonen meni kun lentäen!

Se tunne lenkin jälkeen! :) Sitä ei voi tarpeeksi hehkuttaa!!!!

Hyvältä tuntui, ei koskenut mihinkään, joten paluu arkeen on tapahtunut!

Ihanaa syksyn jatkoa ja talven odotusta itse kullekkin, ei anneta pimeyden masentaa!


tiistai 1. lokakuuta 2013

Heissan,

Tässä parina viimeisenä päivänä tehty tuollaisia kestävyys-kävelylenkkejä!

Sunnuntaina 29.9 kävelin 12 kilsan lenkin ja eilen maanantaina 30.9 olikin sitten vuorossa 15 kilsaa.

Tarkoituksena olis nyt joko 6.10 tai sitten 13.10 kokeilla 20 kilsan lenkkiä, hölkäten/kävellen! :)

Kotoa keskustaan ja takaisin! Sen jos hienosti jaksan, niin on jo melkein puolikas!

Kerron sitten miten meni ja mikä oli aika!

Palaillaan!

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Heippa,

Tuli maanantaina 16.9 juostua elämäni nopein aika 4,5 kilometriä meni aikaan 30 minuuttia! :)

Tänään sitten sain idean kun töistä lähdin kotiin, että miksi en hyödyntäis työmatkaa treeniin!

Tuumasta toimeen koko 3,5 kilsaa vedin niin että kaksi pylvään väliä täysillä juosten, sitten 2 nopeasti kävellen ja näin etenin koko kotimatkan! Ja täytyy myöntää että nyt on tuntemuksia pohkeissa! :)

Ne intervallit ne intervallit!

Täytyy tehdä tätä useammin matkalla töistä kotiin!

Ihanaa syksyn jatkoa kaikille ja nautitaan vielä!

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Heippa,

Syksy on tullut ja 4 viikon lomakin meni hujauksessa.Oli niin paljon kaikkea kivaa tekemistä ja kelit oli aivan mahtavat,joten tännekkään ei tullut raapusteltua mitään, mutta nyt on paluu arkeen tapahtunut!

Loman aikaan ei tullut käytyä juoksemassa kuin ihan muutama kerta, mutta kävelyä sitäkin enemmän, enimmäkseen kestävyyslenkkejä eli todella pitkiä matkoja, vaihdellen 5 ja 24 kilsan välillä!

Tänään sitten alkoi taas, nimittäin juokseminen! :)

Kävelin töistä kotiin sen 3,5 kilsaa niin kovaa kuin pääsin ja aikaa meni 28 minsaa, sitten nopsaan vaatteitten vaihto, musat korville ja juokseen. Vetäsin 35 minsaa ja nyt on olo NIIN ihana!

Muistin taas miten eri Ihana olo tulee juoksemisen jälkeen vaikka kävelykin kivaa on!Ei sitä oikeesti mikään voita!

Nyt olis tarkoitus käydä 2-3 kertaa viikossa juoksemassa ja kerran viikossa pitkä kävelylenkki vähintään 10 kilsaa ja tietty työmatkat kävellen edestakainen matka 7 kilsaa!

Siinäpä syksyn suunnitelma! Toivotaan että kelit säilyy tällaisena, kyllä kelepaa!

Voikaa hyvin ja nauttikaa syksystä!



tiistai 6. elokuuta 2013

Hellureita vaan! :)

Tänään ajattelin kun kävelin töistä kotiin ja oli niin kuuma, että jätän juoksulenkin väliin!

Mutta annas olla mitä vielä kasin jälkeen alkoi olla sellainen fiilis, että pakko on lähteä!

Eipä siis muuta kuin lenkkivaatteet niskaan, lenkkarit jalkaan, tukka ponnarille ja suomi-pop soimaan kuulokkeista ja taas mentiin!

Vetäsin 4,5 kilsan lenkin johon kuukausi sitten meni aikaa 37 minsaa.......ja tänään.....tadaa 32 minsaa!

Kyllä olen niin iloinen kuinka hyvin kehittynyt toi juoksu ja vauhtikin vähässä ajassa!

Tämän päivän lenkkisaldo siis yhteensä 11,5 kilsaa, taidan nyt rauhottua telkkua kattoon sohvalle ton kahvikupposen kera!


torstai 1. elokuuta 2013

Se on moro taas!

4, 6 kilsan lenkki rutistettu ja siitä kävelin ekat ja viimeset 300 metriä.

Nyt kyl alkais olla hyvä saada niitä sponsoreita eli jos sais mainoksii tänne sivulle, miksikö?

No siksi että tämä mummeli tarviis sykemittarin, palautusjuomia, mun 5 vuotta vanhat Adidas-verkkarit vetelee viimesiään joten uudet juoksuhousut olis poekaa! Se on kohta mentävä juokseen farkut jalassa :)

Jos joku sattuis tietään miten maratoonimummo  sais juoksuhousuu ym tarviketta niin vink vink vaan sinne jonnekkin!

No mut mie hörppäsen nyt tuon vihonviimesen Recovery drinkin ja alan väsään jotain evästä!

Palaillaan taas!


tiistai 30. heinäkuuta 2013

Hellurei taas!

Eilen illalla päätin, että tänään on pakko kokeilla joko voi lenkkarin jalkaan laittaa, no noita uusia ei voinut, mutta vanhat peruslenkkarit  kelpas tähän hätään, koska juokseen oli vaan PAKKO päästä ja heti!Oli jo niin kovat tuskat,hih!

Pitää viedä noi uudet suutarille venytykseen kun jää lomalle tai sitten on ostettava toiset juoksulenkkarit!

Taisi 9 päivän pakollinen lepotauko tehdä vaan hyvää, sillä 4 kilsan lenkki meni nopeammin ja kevyemmin kuin ikinä aikaisemmin!
Eikä haitannut yhtään vaikka viimeisen kilsan juoksin sateessa ja ilman musiikkia, kun kuulokkeet oli pakko laittaa taskuun ettei olis kastunut, tuli meinaan vettä!

Ei tätä oloa oikeesti voi kuvata miten ihana se lenkin jälkeen on!Siihen ei vaan löydy sanoja!

Voikaa hyvin kaikki!

Sikahyvillä fiiliksillä!

Riitta


keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Blogi, blogi mikä ihmeen blogi!

Tyttäreni Milla sai minut innostettua, että alkaisin kirjoittaa blogia tästä jännittävästä matkasta kuntoliikkujasta puolimaratonille, joka pitäisi suorittaa syksyllä 2014!

Luitte oikein puolimaratonille, hei haloo sehän on 21 kilsaa!!!!

Täytän syksyllä 53 ja aion mennä puolimaratonin  54 vuotiaana mummona! :)


Tavoite kuulostaa aika hurjalta mutta sen verran sisukas savolainen olen, että aion vaikka ryömimällä maaliin päästä kun kerran olen päättänyt!

Minä joka olen aina inhonnut juoksemista päätin keväällä että käynpä huvikseni kokeilemassa josko jaksaisin juosta edes muutaman sata metriä, olinhan jo 3 vuoden ajan kävellyt työmatkani 7 kilsaa yhteensä joka päivä ja lisäksi viikonloppuisin lenkit!
Juoksin 1,5 kilometriä ja kun pääsin kotiin luulin että noutaja tulee!
Sitten menikin monta viikkoa etten edes ajatellut moista juoksemista kunnes kesäkuun alussa taas ajattelin että josko taas kokeilis ja siitä se innostus sitten lähti, alkuun 3 kilsan lenkkejä ja pari kertaa viikossa.
Nyt menee 4,5 kilsaa kevyesti ja kerran olen juossut 5,5 kilsaa, mutta se olikin sellainen lenkki, hyvä että pääsin portaat ylös neljänteen kerrokseen,jalat ihan muussina, silmissä sumeni  ja ainakin puoli tuntia meni ennekuin jalkojen tärinä loppui ja hengitys tasaantui!Silloin ymmärsin urheilijoita kun tulevat maaliin puolikuolleena!